Mitä kestävyysurheilu oikeastaan on? Tähän kategoriaan voidaan luokitella monia eri urheilulajeja, mutta yksinkertaisesti selitettynä kestävyysurheilu käsittää sellaiset lajit jossa ihmiskeho ajetaan äärimmilleen, urheilusuorituksen valossa. Esimerkiksi 10 000 metrin juoksu on kestävyysurheilua. 10 kilometrin matka juosten on valtava määrä kilometrejä, varsinkin kun ottaa huomioon maailman parhaiden juoksijoiden ajat näillä matkoilla. Yksi maailman rankimmista kestävyyslajeista pitää sisällään kuitenkin kolmea eri urheilun muotoa: Uimista, pyöräilyä sekä juoksemista. Kyseessä on tietysti triathlon-kisat joita pidetään yleisesti ottaen yhtenä maailman vaativimmista urheilulajeista. Mitä tällaiseen kisaan osallistuminen sitten vaatii paitsi itsensä ylittämistä? Miten paljon uhrauksia tulee tehdä, jotta pystyt viemään oman kehosi äärirajoille sekä niistäkin hieman ylitse? Tässä artikkelissamme keskitymme niin fyysisen, kuin henkisenkin kunnon ylläpitämiseen sekä annamme vinkkejä siitä, mitä tällainen suoritus ihmiseltä vaatii.

Henkinen kunto

Henkinen kunto on hyvin usein aliarvostettu elementti, oli kyseessä sitten triathlon, tai vaikkapa jääkiekko. Joukkueurheilussa (erityisesti maailman kovimmat sarjat kuten NFL, NHL, NBA) ollaan herätty todellisuuten jo muutama vuosi sitten sillä joukkueet ovat alkaneet palkkaamaan omia psykiatrejaan, motivaationaalisia puhujia sekä monenlaisia psyykkisen valmmennuksen ammattilaisia pelaajiensa avuksi. Tälle löytyy aivan oikea syykin sillä henkinen kunto ja henkinen kestävyys on yksi suurin voimavara jota ihminen pitää sisällään. Jotkin tutkimukset ovat osoittaneet, että ihminen pystyy käyttämään lihaksista lähtevää voimakapasiteettiaan vain jonkun prosenttiyksikön verran. Jostain tietämättömästä syystä johtuen, emme pysty siis millään valjastamaan todellista voimaamme, niin lihasten, kuin aivokapasiteetinkaan puolesta.

Mikäli henkinen kuntosi on kuitenkin treenattu huippuunsa, pystyt valjastamaan itsellesi täysin uudenlaisia voimia, kun niitä kaikkein eniten vaaditaan. Ihminen on vaistoiltaan sellainen, että mikäli vaihtoehtoina on ääretön vaara, tai menestys, ihminen yleensä menestyy. Me ihmisinä pystymme uskomattomiin asioihin silloin, kun niillä on eniten merkitystä. Osa tällaisesta käytöksestä ja suorittamisesta on selitettävissä adrenaliinilla joka tiettävästi vahvistaa aistejamme sekä nostaa voimatasojamme hetkellisesti.

urheilija

Fyysinen kunto

Henkisen kunnon kaveriksi on totta kai saatava loistava fyysinen kunto, mikäli kestävyysurheilussa meinaa pärjätä. Nämä kaksi ovat toisistaan riippuvaisia asioita, jotka onneksemme kehittyvät yleensä samaan tahtiin. Mikäli fyysinen kuntosi nousee kohisten, tämä vaikuttaa luonnollisesti myös mielialaasi. Mielialan positiiviset vaikutukset taas kohentavat henkistä kuntoasi ja edessä on loputon oravanpyörä joka on täynnä positiivisia asioita. Tällaisen pyörän luomisessa piilee omat vaikeutensa. Hyvän fyysisen kunnon saavuttaminen on yllättävän helppoa, se saattaa onnistua jopa kuukausissa, maksimissaan vuodessa. Sen ylläpitäminen on kuitenkin elinikäinen urakka, eikä kaikki ole siihen soveltuvia.

Muista siis kuntoilessasi keskittyä kunnon kaikkiin aspekteihin, mikäli haluat menestyä. Tämä ei koske pelkästään kestävyysurheilua, vaan kaikkea tekemistä mitä elämässäsi aiot saavuttaa. Hyvän kunnon (henkisen- sekä fyysisen) perustana toimii tietysti ruokavaliona, mutta siihen emme tällä kertaa lähde pureutumaan sen syvemmin. Suosittelemme lämpimästi, että kiinnität erityistä huomiota ruokavalioosi, kun lähdet kuntoasi kohentamaan. Asiasta löytyy valtava määrä kirjallisuutta ja informaatiota joka on kaikkien saatavilla. Ohjeita ja neuvoja löytyy moelta eri taholta, esimerkiksi Suomen armeijalta

Lisää jännitystä kestävyysurheiluun

Kaikki kestävyysurheiluun liittyvät vedonlyönnin kohteet ovat yleisesti ottaen aina mielenkiintoisia sillä näissä pelataan ihmisen menestyksen puolesta, ei joukkueen, tai organisaation. Mikäli sinulla on esimerkiksi sisäpiirin tietoa siitä, onko joku kisailija kenties elämänsä kunnossa, suosittelemme tarkistamaan hänelle tarjolla olevia kertoimia, eri netticasinoiden tarjonnasta. Triathlon-kisojen altavastaajien kertoimet saattavat olla jopa kolminumeroisia, mikäli voittaja tulee täysin puskista. Näitä kannattaa siis pitää tarkkaan silmällä, mikäli ylimääräinen sekä helppo raha kiinnostaa! Toivotamme sinulle lämpimästi onnea niin vedonlyönnin, kuin kuntosi kehittämisenkin kannalta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *